Svenska      English

Elämäkerta





Kerromme tällä sivulla lisää Elgan elämästä. Valitettavasti teksti sisältää joitakin puutteita ja tapahtumia, joista meillä ei ole tietoa. Olethan meihin yhteydessä, mikäli huomaat virheitä tai puutteita.

Olemme Elgan kaksi vuotta nuoremman pikkusiskon Nellyn kaksi tytärtä. Vaikka olemme syntyneet ja kasvaneet Tukholmassa, olemme viettäneet paljon aikaa Suomessa. Vietimme paitsi kesä- ja joululomat isämme asunnossa Helsingissä, jossa Elga asui talvikuukausina vuodesta 1964 lähtien, myös muutamia viikkoja Elgan talossa Ruovedellä joka kesä 1960-luvun alusta lähtien.

Olemme ruotsinkielisiä, mutta puhuimme Elgan kanssa suomea. Elgan ensisijainen kieli oli suomi, hän kävi suomalaista koulua ja puhui suomea siskonsa ja miehensä kanssa. Lapsena Elga puhui ensin saksaa lähes kaikkien sukulaistensa kanssa. Isänsä kanssa Elga puhui venäjää. Tälle löytyy selitys suvun historiasta, josta kerromme seuraavaksi hieman lisää.

Elgan äidillä Olgalla ja isällä Edgarilla on suurelta osin samat sukujuuret, sillä he olivat serkuksia. Olgan isä oli Edgarin isän veli.

Olgan äiti Adéle Bandholtz ja Edgarin äiti Charlotte Frankenhaeuser olivat molemmat, kuten Sesemann, saksalaissyntyisistä viipurilaisista perheistä, joilla on moniulotteiset sukupuut.

Kun Viipuri menetettiin Venäjälle vuonna 1710, osa saksalaisista muutti Porvooseen, osa jäi ja osa alkoi siirtyä nousevaan Pietariin. Viipuri palautettiin Suomelle Suomen suuriruhtinaskunnan muodostumisen yhteydessä vuonna 1811 ja se oli Suomen toiseksi suurin kaupunki Suomen itsenäisyydestä 1917 vuoteen 1939 asti. Elga varttui noin kuuden kilometrin päässä Viipurista länteen sijaitsevassa Tienhaaran esikaupungissa, mikä evakuoitiin kaupungin kanssa yhdessä talvisodan aikana 1939-1940 ja luovutettiin Venäjälle 13.3.1940. Suomi valtasi kaupungin takaisin vuonna 1941, jolloin joitakin paluumuuttoja tapahtui, mutta kaupunki siirtyi uudestaan Venäjälle vuonna 1944.

Viipurin kohtalon vuoksi näitä sukuja on Viipurissa enää nykyään hädin tuskin ollenkaan jäljellä.

Elgan äiti Olga syntyi vuonna 1895 Gorissa, Georgiassa (tuolloin Venäjällä). Elgan isä Edgar syntyi kuusi vuotta aiemmin Georgian Tbilisissä, noin 50 kilometrin päässä Gorista itään.

Heidän yhteisellä Pietarissa asuneella isoisällään Georg Hermann Sesemannilla oli 12 lasta, joista yhdeksän oli poikia. 1880-luvun lopulla näistä neljän pojan perheet, mukaan lukien Olgan ja Edgarin vanhemmat, muuttivat Goriin, Georgiaan, silloiselle Venäjälle. Siellä he rakensivat sahan yhdessä viidennen pojan kanssa, joka oli jo asettunut Georgiaan.




1890-luvun lopulla, kun Olga oli vain parivuotias ja Edgar noin kahdeksanvuotias, saha ei enää kannattanut ja se suljettiin, ja suurin osa Georg Herman Sesemannin pojista perheineen muutti takaisin Pietariin. Olgan äiti Adéle kuoli Georgiassa vuonna 1898 ja hänen isänsä Ernst meni vuonna 1899 uudelleen naimisiin Pietarissa Mary Clara Sesemannin kanssa, josta tuli Olgan äitipuoli. Perheeseen syntyi Pietarissa vielä kolme tytärtä. Olgalla oli nyt kaksi isosiskoa, isoveli ja kolme nuorempaa sisarpuolta. Koulunkäynnin Olga aloitti Pietarissa saksankielisessä Annenschulen koulussa.

Venäjän vallankumouksen ja Suomen itsenäistymisen myötä vuonna 1917 suurin osa Pietarin saksalaissyntyisistä viipurilaisperheistä muutti takaisin Suomeen, monet juuri Viipuriin. Melkein kaikki Sesemannien suvusta muuttivat pois Venäjältä, mutta osa jäi.

Olga ja Edgar menivät naimisiin vuonna 1921 Viipurissa ja muuttivat Tienhaaraan Viipurin ulkopuolelle. Elga syntyi vuonna 1922 ja hänen sisarensa Nelly syntyi vuonna 1924.

Edgarin isä Alfred toimi pellavaöljytehtaan johtajana Tienhaarassa vuodesta 1908. Edgar oli opiskellut diplomi-insinööriksi Saksassa ja seurasi isänsä jalanjäljissä öljytehtaan johtajaksi. Perhe muutti tehtaanjohtajan huvilaan, joka sijaitsi tehdasalueella.




Edgarin ensimmäinen kieli oli venäjä ja hänen suomen kielensä oli melko huono, mutta suurimman osan työntekijöistä on täytynyt olla venäjänkielisiä. Myös osa muista sukulaisista olivat pääosin venäjänkielisiä. Edgarin isoveljet Gerhard ja Harry puhuivat venäjää. Gerhard asui Tienhaarassa, mutta Harry jäi Pietariin ja kuoli luultavasti 1942 Leningradissa/Pietarissa. Edgarilla oli myös kaksi sisarta, isosisko Clara Alice, joka muutti Pariisiin, ja pikkusisko Anna Mary, joka kuoli vain viiden vuoden vanhana Georgiassa.

Sillä tavalla Elga oppi myös venäjää. Elgan ensimmäinen kieli oli siis saksa, sitten venäjä ja vasta koulussa hän todella oppi suomea sekä ruotsia.



Pellavaöljytehdas sijaitsi rautatien varrella omine kiskoineen noin 500 metriä Tienhaaran rautatieasemalta länteen. Elga ja hänen pikkusiskonsa Nelly kävivät suomenkielistä koulua Viipurissa ja matkustivat junalla Tienhaarasta Viipurin keskustaan. Matkaa oli vain noin kuusi kilometriä ja tiellä oli vain yksi junapysäkki, joten matka kesti vain noin kymmenen minuuttia. Elga ja Nelly söivät usein lounasta Viipurissa yhden äitinsä siskon kanssa, joita oli kaikkiaan viisi ja joista kaikki muut paitsi Ellen asuivat Viipurissa. Viipurissa asui myös monia muita sukulaisia, ja Elga ja Nelly vierailivat usein pikkuserkkujensa Margarethe Frankenhaeuserin ja Karin Frankenhaeuserin luona. Nämä olivat 20-25 vuotta vanhempia kuin Elga ja Nelly, ja heidät voidaan hyvin laskea monien lapsettomien tätien joukkoon, jotka olivat mukana Elgan kasvussa.



Edgarilla oli kolme erilaista harrastusta. Hän rakensi erikokoisia viuluja sekä selloja ja teki muita puusepäntöitä. Hän kasvatti satoja kaktuksia sisällä ja lämmitetyssä kasvihuoneessa. Hän oli edistynyt amatöörivalokuvaaja, myös puoliformaatti -ja lasilevyille. Osa valokuvista on ryhmäkuvia, joissa hän itse saattaa näyttää hieman jäykältä, luultavasti osittain siksi, että hän oli itse kuvaajana itselaukaisimen avulla. Mutta monet kuvat ovat tunnelmallisia ja hienoja tilannekuvia, jotka tuntuvat hyvin moderneilta.



Suurin osa näistä 1920- ja 1930-luvuilla otetuista valokuvista on Edgarin ottamia. Hän otti monia kuvia sukulaisista ja ystävistä, mutta ennen kaikkea lapsista. Monissa kuvissa Elga leikkii siskonsa kanssa, ja Elgan mukaan kuva on todenperäinen, sillä he harvoin viettivät aikaa kenenkään muun kuin perheen kanssa. Monet perheestä olivat myös naimattomia ja lapsettomia. He eivät leikkineet lasten kanssa paikkakunnalla, ja koulukaverit olivat Viipurissa.



Kesäisin perhe oli usein Tikkalassa. Se ei ollut kovin kaukana Tienhaarasta, sillä autolla kesti ehkä 20 minuuttia, linnuntietä matkaa oli vain noin kuusi kilometriä. Tikkalan osti Olgan ja Edgarin isoisä Georg Herman Sesemann vuonna 1861. Tikkala oli maalaistalo, jossa oli noin kolme asuintaloa, aitta- ja talousrakennuksia maalla ja veden äärellä. Tikkala sijaitsi noin kuusi kilometriä Viipurista pohjoiseen ja se oli meriyhteydessä Suomenlahteen.

Ajan myötä taloja rakennettiin lisää ja osa suvusta asui siellä ympäri vuoden. Esimerkiksi Osvald Parland, naimisissa Ida Maria Sesemannin (Olgan serkun) kanssa, meni uudelleen naimisiin Ellen Sesemannin (Olgan sisaren) kanssa, asui neljän pojan (Henry, Oscar, Ralf ja Herman) kanssa ympäri vuoden talossa vuosina 1914-1920, minkä jälkeen talossa asuttiin kesäisin.



Pinnalta katsottuna perhettä voidaan pitää tiukan porvarillisena, mutta perheessä oli monia taiteellisia, teknisiä, älyllisiä ja akateemisia ammatteja sekä yrittäjähenkeä. Georg Herman Sesemannin kahdestatoista lapsesta lähes kaikki ovat opiskelleet ulkomailla ja muuttaneet eri maihin. Perheessä voidaan ylpeillä myös Suomen ensimmäisellä naistohtorilla, Lydia Sesemannilla, Georg Hermannin veljentyttärellä, joka valmistui kemian tohtoriksi Zürichin yliopistosta vuonna 1874. Kirjojen lukeminen, kiinnostus tiedettä, tekniikkaa, taidetta ja musiikkia kohtaan oli siis perheelle tavanomaista.



Tienhaaran tehdasalueella sijaitsevassa tehdashuvilassa he asuivat melkein sotaan asti. Heidän puutarhassaan kasvoi hedelmäpuita, marjapensaita ja he kasvattivat juureksia kotitalouden tarpeisiin. Heillä oli kaksi kasvihuonetta, joista toisessa olivat Edgarin kaktukset. Perheeseen kuuluivat Edgar, Olga, Elga ja Nelly. Heillä oli taloudenhoitaja, ja tehtaan työntekijät vastasivat talonmiehen askareista. Edgarilla oli tehtaan toimistohuone huvilassa, joten talossa oli elämää ja liikettä. Heillä oli koira, ensin tanskandoggi ja sitten bokseri sekä papukaijoja. Ei kissoja. Perheellä oli auto ja ympäristössä oli myös ajohevosia.



Erilaiset muistot ja muistikuvat lapsuudesta toistuvat Elgan maalauksissa. Esimerkiksi puhelin- ja sähköpylväät sekä muutaman sadan metrin päässä talosta sijainnut muuntaja on kuvattu hänen lapsuudestaan kertovan romaanin Kuvajaisia - Erään omakuvan taustamaisemaa (1959) kannessa. Höyryveturit, junaradat, viulut ja jyrkät katot ullakkoikkunoineen. Kaikki löytyivät lapsuudenkodin läheisyydestä.


Lapsuuden muistikuvat toistuvat aiheina Elgan maalauksissa monilla vuosikymmenillä ja saavat myös erilaisia muotoja.


Elgan isä Edgar kuoli yllättäen 3. toukokuuta 1939 vain muutaman päivän sairastelun jälkeen. Kolmen päivän päästä hän olisi täyttänyt 50 vuotta.

Se merkitsi suuria muutoksia perheelle kaikin tavoin. Perhe joutui muuttamaan tehtaanjohtajan huvilasta läheiseen pieneen taloon, jossa Edgarin isä, entinen johtaja, asui kuolemaansa saakka vuoteen 1931. Huonekaluja, viuluja, kaktukset ja papukaijat jouduttiin myymään.

Tikkalan perheen kiinteistö oli myyty muutama vuosi aiemmin taloudellisten syiden vuoksi.

Paljon elämässä muuttuu, eikä kuluva vuosi ollut vielä ohi.

Neuvostoliitto aloitti hyökkäyksen 30. marraskuuta 1939. Viipuri sijaitsee vai noin 60 kilometrin päässä Neuvostoliiton rajasta. Ilmahälytys soi ja koulutunnit keskeytyvät. Kaikki oppilaat siirretään kellariin. Hetken päästä rehtori ilmoittaa, että koulu on toistaiseksi kiinni ja kaikkien oppilaiden on lähdettävä heti kotiin. Elga on kuvaillut senhetkistä tunnettaan sanoilla "se oli elämäni onnellisin päivä".

Elga on 17-vuotias ja vapaa koulusta, nyt alkaisi uusi elämä. Ensin se tarkoitti lähtemistä koulusta kotiin, kulkemista noin seitsemän kilometriä lumessa, sillä kaikki liikenne matkustajajunilla ja busseilla on keskeytetty.

Joulukuun ensimmäisien päivien aikana ilmahälytyksiä soi paikallisesti Tienhaarassa aika ajoin, ja silloin suojaudutaan jääkellariin.

Muutaman päivän kuluttua tiedotetaan, että Tienhaara on evakuoitava kutakuinkin välittömästi. Perhe kerää mukaan mitä vain pystyi, lähinnä vaatteita, hopeaa ja valokuvia, ja lähtee kohti länttä potkukelkoilla. Ensimmäisen yön he nukkuvat maanviljelijän lattialla.

Joskus he joutuivat matkustamaan junalla peitettyjen lyhtyjen kanssa, joskus he asuivat jonkun tuntemattoman luona, joskus sukulaisen luona. Jonkin ajan kuluttua perhe saapui Helsinkiin.

Perheen talouteen oli vaikuttanut jo aiemmin Venäjän vallankumous ja nouseva neuvostokulttuuri, mikä vaikeutti kauppiaana toimimista Venäjällä, ja monet joutuivat luopumaan yrityksistään, työsuhteistaan, omaisuudestaan ja maistaan. Myös tiedon tarve muuttui. Esimerkiksi Edgarin vanhin veli Gerhard Sesemann oli tsaari-Venäjällä kouluttautunut lakimies, jolle ei ollut enää kysyntää. Olgan siskon Ellenin aviomies Osvald Parland oli rautatieinsinööri, mutta vaikka hänen osaamisellaan oli kysyntää Suomessa, venäjän ja saksan puhuminen vaikeutti toimeentuloa Suomessa. Monet perheestä olivat myös naimattomia lapsettomia naisia.

Nyt monet joutuivat jättämään omaisuutensa, talonsa ja kotinsa uudestaan ja aloittamaan uuden tulevaisuuden rakentamisen. Asiaa vaikeutti myös se tosiasia, että perhe oli menettänyt isän vain kuusi kuukautta ennen sodan alkamista. Suurin osa saksalaissyntyisistä Viipurin sukulaisista päätyi Helsinkiin, mukaan lukien Elgan perhe ja lähimmät sukulaiset.

Emme tiedä tarkemmin miten, mutta Olga, Elga ja Nelly majoitettiin parin huoneen ja keittiön parvekkeelliseen asuntoon näköalalla, Puistokadulla 2 (nykyisin numero on muutettu 6:ksi) yksi Helsingin hienommista kaupunginosista Kaivopuistossa.


Monet perheenjäsenet olivat nyt varattomia. Olga aloitti työt verho-ompelijana, pikkusisko Nelly jatkoi koulunkäyntiä. Olgan sisarpuoliskot työskentelivät pianonsoiton opettajana ja kampaajina sekä konservaattoriassistenttina Kansallismuseossa. Talvisodan jälkeen maaliskuussa 1940 Tienhaara siirtyy rauhanehdoissa Neuvostoliitolle, minkä yhteydessä suomalaiset sotilaat täyttivät kuorma-autoihin arvokkaita tavaroita hylätyistä taloista. Olga sai takaisin Singer-ompelukoneensa, jonka hän oli löytänyt Helsingin varastosta. Hän käytti ompelukonetta kotona työskennellessään.

Kaiken tämän keskellä Elga aloitti taideopinnot.

Elga Sesemann aloitti opinnot Suomen Taideakatemian koulussa Helsingissä syksyllä 1940. Siellä hän tapasi kaksi vuotta vanhemman Seppo Näätäsen, tulevan aviomiehensä, joka opiskeli myös samassa koulussa. Vuonna 1943 Elga maalasi koulussa alastontutkielman. Rehtori "korjasi" omalla siveltimellään maalauksen vihreän ihonsävyn vaaleanpunaiseksi. Tämän vuoksi Elga vaihtoi koulua Helsingin Vapaaseen Taidekouluun, jossa hän opiskeli 1943-1944.

Taidekoulussa hän poltti ensimmäisen savukkeensa. Se ei jäänyt viimeiseksi.


Elga osallistui opintojensa aikana useisiin erilaisiin yhteisnäyttelyihin ja sai hyviä arvosteluja.

Maaliskuussa 1945 Elga piti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä. Näyttely oli Taidesalongissa Helsingin Unioninkadulla. Näyttelystä on kaksitoistasivuinen esite, jossa on luettelo 52 teoksesta sekä viisi kuvasivua. Näyttely sai erittäin hyvät arvostelut ja teokset menivät hyvin kaupaksi.


Elga meni naimisiin Sepon kanssa auringonpimennyksen aikana heinäkuussa 1945 ja he muuttivat ateljeehuoneistoon Helsingin Kulosaareen.


Elga liittyi vuonna 1946 Galerie Hörhammeriin, joka oli yksi Helsingin johtavista gallerioista 1900-luvulla. Hän osallistui vuonna 1946 yhteensä kuuteen eri yhteisnäyttelyyn, joista yksi oli Oslossa.

Vuonna 1947 hän osallistui yhteensä kymmeneen näyttelyyn, joista kaksi oli Tukholmassa. Tampereella hänellä oli tammikuussa suuri yksityisnäyttely, jossa oli 35 teosta, 25 öljyväriteosta ja 10 pastellia. Tukholmassakin hän sai paljon hyviä arvosteluja ja maalaukset myivät hyvin. Vuosien 1945-1947 myyntituloilla oli merkittävä apu tulevassa muutossa ja talon rakentamisessa.


Vuonna 1945 nuoripari Elga, 23, ja Seppo, 25, päätti lähteä Helsingistä. He olivat menneet naimisiin ja hankkineet kodin ja ateljeen työskentelyyn. Elgalla oli juuri ollut menestyksekäs näyttely ja taiteilijanura alkoi muotoutua. He halusivat kuitenkin rakentaa talon, joka olisi tarpeeksi eristyksissä antaakseen paitsi rauhaa työskentelylle myös inspiraatiota luonnonkauniilla alueella. Valinta osui Ruoveden kirkonkylän ja Tampereen pohjoispuolella sijaitsevan samannimisen järven ympäristöön. Ruovedellä on myös historiallinen rooli Suomen kulttuuriperinnön kannalta, sillä alueella ovat asuneet ja työskennelleet muun muassa Akseli Gallen-Kallela, Hugo Simberg, Werner Holmberg ja Ellen Thesleff.

Ympäristö oli Sepolle tuttu. Hän syntyi Vaasassa, mutta varttui ja kävi koulua Tampereella. Hän oli nuoruudessaankin viettänyt aikaa Ruovedellä, joka on noin 80 kilometrin päässä Tampereelta pohjoiseen, samassa Tampereelta alkavassa järvistössä, joka jatkuu pohjoiseen Virroille asti.

He veneilivät Ruoveden järvellä, jonne Akseli Gallen-Kallela rakensi suuren ateljeensa vuonna 1895. Koillispuolen ranta oli 1940-luvulla suurelta osin asuttamatonta aluetta muutamaa maatilaa lukuun ottamatta. He valitsivat mieluisan rantakaistaleen lähinnä suurten kivien vuoksi, jotka näyttivät kuin olevan matkalla metsän läpi alas vuoren rinnettä pitkin.

He piirsivät tontin karttaan ja neuvottelivat maanomistajan kanssa. Heidän mielestään hinta oli hieman korkea, minkä pystyi näkemään heidän kasvoiltaan. Tinkikää, kuiskasi maanomistaja.

Tontti on kolmion muotoinen, pisin sivu kulkee rantaa pitkin.

Tontti katkaistiin vuonna 1945 ja myytiin Elgalle ja Sepolle 26.6.1946.

Sinne siirrettiin vanha, hirsirakenteinen aitta, joka rakennettiin kahden metrin päästä vesirajasta. Järvelle päin olevaan eteläseinään tehtiin ikkuna ja ainoan huoneen nurkkaan takka. Elga ja Seppo asuivat aitassa kesällä 1947 ja 1948 rakentamisen aikana.



Sepon suunnitteleman suuren ateljeekodin rakensivat paikalliset puusepät yhdessä Sepon kanssa. Talo koostuu suuresta ateljeesta, jonka huonekorkeus on neljä metriä ja jossa on suuri ikkuna pohjoiseen. Etelässä, rinnetalon alakerrassa, on keittiö ja kamari ja niiden yläpuolella iso makuuhuone, joka toimii myös ateljeena.

Elga ja Seppo muuttivat taloon vuoden 1948 jälkipuoliskolla ja viettivät siellä joulua.

Talon tontilla oli kaivo, mutta sähköjä ei ollut. Keittiössä oli puuhella ruoanlaittoa ja lämmitystä varten. Kamarissa oli teräksinen pönttöuuni, joka toimii kuin kaakeliuuni. Suuressa ateljeessa oli avotakka. Ylemmässä ateljeessa/makuuhuoneessa oli tiiliseinä, mutta ei vielä yhtään tulisijaa. Joidenkin vuosien päästä huoneeseen asennettiin samanlainen uuni kuin kamarissa. Paljon myöhemmin, 1980-luvulla, Elga asensi suureen ateljeeseen valurautakamiinan, sillä huoneen lämmittäminen avotakassa puita polttamalla oli erittäin epäkäytännöllistä.

On hyvä muistaa, että Suomessa oli sodan jälkeen vielä pulaa erilaisista tarvikkeista, esimerkiksi lupaa naulojen ja muiden rakennusmateriaalien ostamiseen täytyi hakea. Talo rakennettiin osittain tontilla olleista puista. Vanha aitta on edelleen olemassa.

Talolle ei johtanut tietä. Noin 300 metrin päässä talosta oli kuitenkin metsätie, josta kulki polku talolle.



Seppo ryhtyi Ruoveden Yhteiskoulun piirustuksenopettajaksi. He vuokrasivat itselleen kylästä asunnon, jossa he asuivat osan talvesta, osittain siksi, että tietyssä säässä oli erittäin vaikea päästä talolta kylälle. Lähin tie, viiden kilometrin mittainen, kulki järven yli jäätä pitkin, mutta jäällä oli vaikea kulkea, sillä se saattoi kantaa tai murtua. Heillä oli moottorivene, mutta heillä ei koskaan ollut ajokorttia tai autoa.

Vuosina 1948, 1949 ja 1950 Elgalla oli huomattavasti harvemmin näyttelyitä kuin aikaisempina vuosina. Tämä voi johtua siitä, että talon rakentaminen vei tuolloin paljon aikaa. Lisäksi vaikutusta on voinut olla sillä, että muuton vuoksi Helsingin taide-elämään on ollut etäisyyttä niin maantieteellisesti kuin kulttuurillisesti. Ja se oli ainakin osittain tietoisesti haettu vaikutus muuton taustalla.

Sepon ja Elgan pitämästä yhteisnäyttelystä Galerie Hörhammerissa Helsingissä lokakuussa 1947 ehti kulua kolme vuotta, ennen kuin he pitivät jälleen suuren näyttelyn Tampereen Kirjastotalolla lokakuussa 1950.



Emme tiedä varmaksi, oliko Elgalla yksityisnäyttelyitä 1950-luvulla. Hänellä ja Sepolla oli kuitenkin useita parinäyttelyitä, pääosin Tampereella. Elga osallistui useisiin erilaisiin yhteisnäyttelyihin myös muissa kaupungeissa.

1950-luvun tienoilla Elgan maalauksissa oli aistittavissa asteittainen muutos 1940-luvun töihin verrattuna.

Paksuja maalikerroksia tai palettiveitsen käyttöä maalin levittämiseksi kankaalle käytettiin paljon harvemmin. Pienempi, lyhyempi siveltimenveto, joka jättää pinnan osittain maalaamatta, näkyy yhä useammin yhdessä ohuempien maalikerrosten kanssa. Ihmishahmojen päistä tuli hieman pyöreämpiä, ja hahmot sijoittuivat useammin teosten reuna-alueille.



1950-luvulla hän maalasi myös monia asetelmia. Elgan asetelmissaan kuvaamia esineitä löytyi usein hänen kodistaan, ja monet niistä ovat edelleen sukulaisilla.

Elgalla ei ollut yksityis- tai parinäyttelyitä vuosina 1956-1959. Yksi selitys tälle on se, että Elga kirjoitti tuolloin romaanin.

WSOY julkaisi vuonna 1959 Elga Sesemannin omaelämäkerrallisen romaanin Kuvajaisia - Erään omakuvan taustamaisemaa. Se kuvaa hänen lapsuuttaan ja kasvuaan, katkelmia lapsen näkökulmasta. Se sai erittäin hyvät arvostelut. Kirja tarjoaa myös monia selityksiä Elgan maalausten taustalla oleville motiiveille, ei ainoastaan kirjan kirjoittamisen ajalta, vaan myös myöhemmälle tuotannolle.



1960-luvulla Elgan aiheet muuttuivat yhä surrealistisimmiksi, ja materiaaliksi valikoitui usein guassi paperille. Hänellä oli kaksi suurta yksityisnäyttelyä Tampereella vuosina 1960 ja 1962.



Vuonna 1963 Seppo sairastui syöpään. He päättivät matkustaa Intiaan. Sepon vanhin isosisko Marja oli asunut Intiassa vuodesta 1948 asti. Hän oli lähetyssaarnaaja ja soveltui hyvin hoitamaan Seppoa tämän viimeisinä hetkinä.

27. toukokuuta 1964 he lensivät Helsingistä Kairoon ja viipyivät siellä noin viikon ennen lentoa Intiaan. Egyptistä ja Intiasta he kirjoittivat matkaraportteja, jotka he kuvittivat piirustuksilla ja valokuvilla, jotka he lähettivät Suomeen. Ne julkaistiin Aamulehdessä (yksi Suomen suurimmista sanomalehdistä, pääkonttori Tampereella, pääjakelu Keski-Suomessa/Pirkanmaalla). Intiassa he vierailivat muun muassa Bombayssa, Bangaloressa, Mysoressa ja Ootyssa. Seppo menehtyi 30.7.1964 ja hänet haudattiin Intiaan.



Sepon kuoleman jälkeen Elga asui talven isämme asunnossa Helsingissä. Perheemme on asunut Tukholmassa vuodesta 1951. Tämä asunto oli perheemme käytössä vain jouluisin ja kesäisin ja siinä oli ylimääräinen huone, joka toimi Elgan makuuhuoneena. Hän vuokrasi myös ateljeen asunnon läheltä, jossa hän vietti melkein kaiken aikansa hereillä ollessaan.



Näyttelyiden pariin hän palasi vasta vuonna 1966, kun hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä pidettiin Galerie Hörhammerissa.



Tulevina vuosina 1960-luvulla yksityisnäyttelyä seuraa useita näyttelyitä, mukaan lukien yksityisnäyttelyt Tampereen Kirjastotalolla vuonna 1967, Galerie Schloss Remseckissä Stuttgartissa Saksassa vuonna 1968 ja Galerie Hörhammerissa Helsingissä vuonna 1969.



1960- ja 1970-luvuilla Elgan maalauksissa esiintyi monia surrealismin piirteitä yhdessä monien uskonnollisten symbolien kanssa.

Elgan perhe ei käynyt kirkossa. Perheessä monella oli teknillinen/luonnontieteellinen koulutus, mikä saattaa viitata tietynlaiseen ateistiseen/agnostiseen kulttuuriin. Virallisesti perhe oli protestanttinen, Elga kuului Helsingin saksalaiseen seurakuntaan kuollessaan vuonna 2007.

Vaikka Elga itse ei itse ollut uskovainen, hänet konfirmoitiin ja kotona lausuttiin iltarukous hänen ollessaan lapsi. Mutta sitä pidettiin ehkä enemmän normatiivisena perinteenä.

Elga piti kirkkorakennuksista, kirkon torneista, kirkonkelloista, holvikaarista ja muista arkkitehtonisista attribuuteista. Hän nautti suitsukkeista, urkumusiikista ja venäläisortodoksisesta kuorolaulusta ja monista esineistä, joissa oli uskonnollisia piirteitä. Hän maalasi paljon enkeleitä.



Monet maalaukset lainaavat elementtejä Elgan lapsuudesta. Monet maalaukset on maalattu ikään kuin niissä olisi soikeat kehykset. Elgan lapsuudenkodissa ja sukulaisten luona oli maalauksia ja vanhoja valokuvia, joissa oli soikeat kehykset. Soittimia, erityisesti viuluja, esiintyy usein.

Elga arvosti klassista musiikkia. Hän varttui kodissa, jossa musiikilla oli merkittävä osa. Hänen isänsä rakensi viuluja ja soitti jousikvartettoja kotona. Äiti Olga soitti pianoa, samoin lapset. Joten koko perhe osasi lukea nuotteja. Nelly aloitti myös viulunsoiton juuri ennen isänsä kuolemaa. Sodan aikana perhe kävi konserteissa Helsingissä. Elga on tehnyt 1940-luvulla useita piirustuksia erilaisista klassista musiikkikappaleista. Elgalla oli poljinurut Ruoveden talossa. Vuodesta 1965 aina 1980-luvulle asti Elga soitti paljon gramofonia ateljeessaan Helsingissä.



1970-luvulla Elga oli edustettuna useissa näyttelyissä. Hänellä oli yksityisnäyttelyitä Galerie Hörhammerissa Helsingissä vuonna 1970, Taidesalonki Husassa Tampereella vuonna 1970, Galerie Hörhammerissa Helsingissä vuonna 1972, Taidesalonki Husassa Tampereella vuonna 1972, Galleri Orvokki Moisiossa Tampereella vuonna 1975, Galerie Hörhammerissa Helsingissä vuonna 1976 ja Galerie Phergusissa Helsingissä vuonna 1979.

1970-luvulta eteenpäin monia maalauksia, jotka ovat saaneet inspiraationsa muistikuvista ja visuaalisista vaikutelmista, esimerkiksi ikkunasta, jossa on sadevettä, tai ikkunan läpi junassa, joka suhisee latojen ja peltojen ohi. Elga meni lapsena junalla kouluun. Aikuisena hän saattoi vannoa, että junamatka menisi pilalle aurinkoisella kelillä.



Elgan pikkusisko Nelly, 51, kuoli yllättäen syksyllä 1976, kun hänen sydämensä pysähtyi äkillisesti. Nelly asui Tukholmassa, jonne hän muutti avioitumisen jälkeen vuonna 1951. Hänellä oli kaksi lasta.

Nellyn kuolema selittää todennäköisesti, miksi Elgalla ei ollut yksityisnäyttelyitä vuosina 1977 ja 1978.

1980-luvulla Elga osallistui useisiin eri ryhmänäyttelyihin ympäri Suomea. Hänellä oli vain kaksi yksityisnäyttelyä, joista yksi oli Ruovedellä vuonna 1984 ja toinen Helsingissä vuonna 1986.

Elgan äiti Olga menehtyi 86-vuotiaana Helsingissä vuonna 1981.

Suomen valtio myönsi Elgalle taiteilijaneläkkeen vuonna 1982. Se mahdollisti hänelle huomattavasti paremman taloudellisen tilanteen ja tasaiset kuukausitulot. Elgalla ei ollut koskaan ollut palkkatyötä, ja hän elätti itsensä taiteilijana koko elämänsä. 1960-luvulta eteenpäin hän teki tilausmuotokuvia. Kuvattavina oli professoreita ja johtajia, mutta useimmin myös alueen tuttuja asukkaita sekä heidän lapsiaan. Osa muotokuvista on tehty öljyväreillä, mutta suurin osa pastellilla. Tilausmuotokuvien määrä kuitenkin laski taiteilijaneläkkeen myötä.

Parempi taloudellinen tilanne mahdollisti myös puhelimen ja sähkön vetämisen taloon. Myös kaivo porattiin, joten Elga sai vettä hanasta talon ulkopuolella ja saunassa. Se oli puhdasta ylellisyyttä verrattuna siihen, että aiemmin veden joutui hakemaan 40 metrin päässä olevasta kaivosta ja kantamaan jalkaisin ämpärissä taloon. Sähkön mahdollistamat lampunvalot ja jääkaappi eivät myöskään olleet hullumpia uudistuksia.

Vuonna 1988 talolle rakennettiin metsätie 300 metrin päähän vanhasta metsätiestä, josta on nyt tullut tavallisempi pieni soratie, sillä Elgan talon ympärillä on paljon kesämökkejä.



1990-luvulla ja vuoteen 2000 asti Elgan teoksia oli esillä useissa näyttelyissä useissa eri museoissa, joista kolme oli Ateneumissa Helsingissä. Vuonna 2001 Ruoveden taideyhdistys järjesti Ruoveden Viljamakasiinissa retrospektiivisen parinäyttelyn, jonka esillä olleista 50 teoksesta 32 teosta oli Elgalta ja 18 teosta Sepolta.



Elga julkaisi runokokoelman vuonna 2002, jolloin hän oli juuri täyttänyt 80 vuotta. Runot ovat kuin visuaalisia vaikutelmia, tilannekuvia, sekoitettuina muistoihin. Ne muistuttavat paljon hänen maalauksiaan, usein melankoliseen sävyyn. 



Henkilökohtaisella tasolla voisi helposti kuvitella, että Elga olisi ollut melankolinen ja että se olisi vaikuttanut hänen taiteensa motiiveihin ja teemoihin. Hän kuitenkin maalasi mustasiipisiä enkeleitä ja uhkaavia myrskypilviä samalla ilolla kuin muusikko soittaa mollisoinnun.

Hän piti pilvistä säätä parempana kuin auringonpaistetta, mustavalkoisista valokuvista, mustavalkoisesta televisiosta värillisen sijaan, koloristi kun oli.

Elga oli hieman erakko, mutta hän jaksoi aina lumoutua ja innostua. Jos joku tuli käymään, hän saattoi ajatella päivän menneen pilalle ja sitten juuttua vilkkaaseen keskusteluun aamutunneille asti.

Elga ei matkustanut paljon. Monia hänen aikalaisiaan ja vanhempia taiteilijoita koskevissa kirjoituksissa mainitaan usein heidän opintomatkansa Ranskaan ja Italiaan.

Elga teki enimmäkseen matkoja sisimpään. Eräänlaista aikamatkailua. Taaksepäin.

Nuorenakaan hän ei tietääksemme matkustanut lainkaan. Hän ei esimerkiksi käynyt Pietarissa, joka oli vain kahden tunnin matkan päässä, vaikka koko perhe puhui venäjää ja hänen molemmat vanhempansa olivat asuneet kaupungissa. Tämä saattoi liittyä "ryssän pelkoon" tai tarkemmin sanottuna "bolsevikkien pelkoon", koska heidän perheensä ja Elga ovat nähdäksemme suhtautuneet hyväntahtoisesti monia venäläisen kulttuurin piirteitä kohtaan. Elga luki monien venäläisten kirjailijoiden teoksia, kuunteli venäläistä musiikkia, piti venäläisistä taiteilijoista, venäjän kielestä ja piti enemmän venäläisortodoksisesta kirkosta kuin protestanttisesta. Hän joi paljon teetä, hänellä oli venäläisiä koriste-esineitä ja hän piti venäläisestä leivästä. On kuitenkin muistettava, että Venäjälle ja Kaukasukselle jäi vallankumouksen jälkeen eri syistä johtuen monia sukulaisia, joista ei monista koskaan kuultu. Jotkut katosivat ajan myötä, kuten esimerkiksi Edgarin veli Harry. Mutta osa sukulaisista asuu edelleen Venäjällä.

Elga on lähtöisin porvarillisesta ympäristöstä, mutta hänen aloittaessaan taideopinnot vuonna 1949 sota ja muut asiat vaikuttivat siihen, ettei ollut käytännössä tai taloudellisesti mahdollista matkustaa ympäri Eurooppaa maalaamaan ja opiskelemaan taidetta.

Hän on kiertänyt Suomea ja Ahvenanmaata useita kertoja. Sepon nuorempi isosisko Irja asui Ahvenanmaalla. Elga kävi monta kertaa Ruotsissa, hänen pikkusiskonsa Nelly asui Tukholmassa vuodesta 1951. Nelly kuoli vuonna 1976, mutta Elga vieraili sen jälkeen monesti Tukholmassa muun muassa sisarentyttäriensä luona.

Pohjoismaiden ulkopuolisista matkoista tiedämme seuraavat:

Elga ja Seppo lähtivät Pariisiin vuonna 1953 hoitamaan Elgan tädin Clara Alice Sesemannin (1887-1952) kuolinpesää.

Hän ja Seppo lensivät Intiaan Egyptin kautta vuonna 1964. He matkustivat toukokuun lopussa. Elga matkusti Intiasta takaisin kotiin meri- ja maateitse syksyllä Sepon kuoleman jälkeen. Laivalla Italian Genovaan ja sieltä junalla Tukholmaan, missä hän asui hetken siskonsa luona.

Elga matkusti Stuttgartiin Saksaan vuodenvaihteessa 1968-1969, siellä pidettyä näyttelyään varten.

Kävimme Elgan kanssa automatkalla vuonna 1987. Matka kulki Tukholmasta muun muassa Hampurin - Bruggen - Bayeuxin - Mont Saint-Michelin - Bayonnen - San Sebastianin kautta härkätaistelufestivaalille Pamplonaan ja kotiin Ruovedelle Lourdesin - Carcassonnen - Dijonin - Strasbourgin - Heidelbergin - Göttingenin kautta noin viidessä viikossa.

Vierailimme yhdessä myös Leningradissa, Viipurissa, Tienhaarassa ja Tallinnassa.



Tienhaarasta ja Viipurista lähtemisestä ja Helsinkiin muuttamisesta huolimatta elämä vierailuineen ja sukulaisten kanssa kahvitteluineen ei päättynyt. Monet sukulaiset asuivat Helsingissä sodan jälkeen.

1960-luvun alkupuolella Olga muutti pois Puistokadulta, ei kuitenkaan kauas, vaan osoitteeseen Kalliolinnantie 13, joka sijaitsee myös Kaivopuiston vieressä. Hänen kolme sisarpuoltaan ja serkkunsa Georg Sesemann asuivat silloin jo samassa talossa.

Myös monet muut Viipurissa Tienhaarassa ja Tikkalassa asuneet sukulaiset asettuivat Helsinkiin sodan jälkeen, kuten Frankenhaeuserin "tädit". Ellen ja Osvald Parland perheineen asuivat jo Helsingissä. Osvaldin kuoltua Kalliolinnantien taloon muutti myös Olgan sisko Ellen.

1990-luvulla Elgan ollessa yli 70-vuotias hänen oli entistä vaikeampaa olla Ruovedellä. Hän asui isämme asunnossa Helsingissä talvikuukausina hänen miehensä kuoltua vuonna 1964. Isämme kuoli vuonna 1993, mutta pidimme asunnon niin kauan kuin Elga eli. Hänellä oli myös ateljee kävelymatkan päässä asunnosta 1960-luvulta lähtien.

Helsingissä vietettyjen talvikuukausien kesto alkoi pidentyä, kun Elga kulki myöhään keväällä taksilla Helsingistä Ruovedelle ja takaisin Helsinkiin aikaisemmin syksyllä. Silti hän piti Ruoveden taloa kotinaan.

Elgalle tuli ongelmia näön kanssa kaihin ja glaukooman vuoksi, minkä vuoksi hän lopetti maalaamisen lähes kokonaan 1990-luvun puolivälissä.

Elga kärsi myös selkäydinkanavan ahtaumasta, joka vaikutti kävelykykyyn ja liikkumiseen.



Vuoden 2003 kesä oli viimeinen, jonka hän vietti kotonaan Ruovedellä.

Hänen kävelynsä kävi yhä vaikeammaksi, ja Helsingissäkin hän kulki ateljeehensa taksilla, vaikka sinne oli vain 600 metrin kävelymatka.

Viimeisinä vuosinaan hän eli suosimiensa asioiden parissa, joita olivat tee, tupakka, suklaa ja leivonnaiset.

Erityisesti haluamme kiittää Aune Marttilaa hänen huolenpidostaan ja henkilökohtaisesta sitoutumisestaan Elgan viimeisten vuosien aikana, jolloin hän oli suuresti apuna Elgan päivittäisessä elämässä.

Joulukuussa 2006 Elga mursi reisiluunsa asunnossaan. Murtunut luu leikattiin, mutta hän sairastui keuhkokuumeeseen ja menehtyi sairaalassa tammikuussa 2007. Hän eli 84-vuotiaaksi.

Elgan hautajaiset pidettiin Helsingin saksalaisessa kirkossa. Hänet haudattiin sukuhautaan Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin.

Elgalla oli erittäin menestyksekäs elämä taiteilijana. Hän eli taiteellaan koko ikänsä 23-vuotiaasta lähtien. Hän eli elämäänsä omilla ehdoillaan. Harvalla on etuoikeus tehdä niin, ja vielä harvemmat tekevät uhrauksia sen toteuttamiseksi. Hän osallistui noin 100 näyttelyyn ja jätti jälkeensä luultavasti yli tuhat teosta, romaanin ja runokokoelman sekä monia muistoja meille, joilla oli etuoikeus tuntea hänet.



Elga Sesemannin työ on saanut viime vuosina paljon huomiota mm. seuraavissa julkaisuissa ja merkittävissä näyttelyissä:

Tampereen taidemuseo, Täältä tullaan, 2017

Moderni nainen -näyttely, joka on ollut esillä vuosien 2017-2022 aikana eri museoissa: Scandinavian Housessa New Yorkissa, Tukholman Millesgårdenissa, Oulun taidemuseossa, Tokiossa The National Museum of Western Art -museossa, Köpenhaminassa GL Strandissa ja Helsingissä Ateneumissa.

HAM Helsingin taidemuseo, Mieliala - Helsinki 1939-1945, 2019

Ateneum Helsinki, Kohtaamisia kaupungissa, 2019

Ateneum Helsinki, Taiteilijoiden Ruovesi, 2019

Viron taidemuseo Kumu, Tallinna, 2019


Olemme todella iloisia, että yhä useammat saavat tietoa Elgan maalauksista ja toivomme, että tietoa saadaan vielä lisää tämän sivuston kokoamisessa tekemämme työn kautta.