Svenska      English

Etsitään maalauksia


Kotisivu päivitetään käännöksillä suomeksi.

 Keräämme tälle sivulle kuvia etsimistämme Elga Sesemannin maalauksista. Kuvat voivat olla esimerkiksi mustavalkoisia valokuvia kyseistä teoksista tai valokuvia, joiden taustalla näkyy jokin etsimämme teos. Toivottavasti maalaukset ovat säilyneet ja löytyvät vielä nykyään omistajiensa seiniltä. Jos tunnistat, omistat tai tiedät jotain näistä etsimistämme maalauksista, otamme mitä tahansa tietoja kiitollisina vastaan. Voit ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse charlotte.lesche(a)gmail.com (suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi).

Kotisivuilla on hieman yli 360 kuvaa Elga Sesemannin maalauksista. Eri rekistereiden perusteella tiedämme kuitenkin, että näiden lisäksi maalauksia on vielä noin 150 kappaletta lisää. Lisäksi meillä on alle puolet Elgan näyttelyiden näyttelyluetteloista, joihin on listattu noin 450 teosta, minkä vuoksi on todennäköistä, että esillä olleiden teosten määrä voi olla kaksinkertainen. Lukumäärää kasvattavat myös sellaiset teokset, jotka on annettu lahjaksi tai myyty suoraan ateljeesta.

Myös tilausmuotokuvat lisäävät teosten määrää. Elga maalasi useita tilausmuotokuvia öljyväreillä, mutta ennen kaikkea pastelleilla, pääasiassa 1960-luvulta noin vuoteen 1985 saakka.

Numerointi #Axxx toimii ainoastaan viitenumerona tässä yhteydessä.,








Alle on kerätty mustavalkoisia valokuvia sellaisista maalauksista, joiden uskomme tai tiedämme olleen esillä näyttelyssä Tampereella vuosina 1950-1955.




Kuvia maalauksista, joiden uskomme tai tiedämme olleen esillä Tampereen Kirjastotalolla avajaispäivänä 19.1.1952. 





Alla on mustavalkoisia kuvia teoksista, jotka olivat esillä näyttelyssä Taidesalonki Husassa (Hämeenkatu 18, Tampere) 8.-18.4.1960. Etsimme myös niitä listalla olevia teoksia, joista meillä ei ole kuvia.




Alla on mustavalkoisia kuvia teoksista, jotka olivat esillä näyttelyssä Taidesalonki Husassa (Hämeenkatu 18, Tampere) 1.-11.12.1962. Etsimme myös niitä listalla olevia teoksia, joista meillä ei ole kuvia.




Alle on kerätty mustavalkoisia valokuvia maalauksista, joiden uskomme ajoittuvan 1960-luvun puolivälistä 1970-luvun alkuun. Osa teoksista on ollut esillä näyttelyissä.




Alle on kerätty mustavalkoisia valokuvia maalauksista, joiden uskomme ajoittuvan 1970-luvun lopulle.




Erinäisiä kuvia maalauksista.




Alle on kerätty mustavalkoisia valokuvia maalauksista, joiden uskomme ajoittuvan 1980-luvulle.